Tämä torttu on tehty Sly:ltä saamallani ohjeella. Torttu on leivottu jo viime viikon lopulla, mutta nyt vasta muistin ottaa viimeisestä palasta kuvan. Kuten kuvasta näkyy, päällinen tummui vähän liikaa. Meillä tykättiin tästä tortusta. Kiitos sly vielä kerran hyvästä ohjeesta!

 

Sokeritaikina:

1-2 munaa (laiton 2)

1 dl sokeria

reilu 4½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

100 g sulattetua suolatonta voita

30 ml vettä

Voitele irtopohjavuoka reunoilta ja laita pohjalle leivinpaperi. Sulata rasva. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää munavaahtoon. Lisää lopuksi sulatettu voi ja vesi. Levitä sokeritaikina vuokaan.

Levitä pohjan päälle n. ½ cm:n kerros aprikoosihilloa.


Täyte:

150 g kookoshiutaleita

4 munaa

reilu 2 dl sokeria

100 g sulaa suolatonta voita

Sekoita täytteen aineet keskenään ja lisää hillon päälle.

Paista uunin alaosassa n. 190-200 asteessa kauniin ruskeaksi (n. 40 min) keskusta on hieman pehmeä, mutta jähmettyy jäähdyttyään. Anna jäähtyä ja irrota varovasti. Säilytä kylmässä, parhaimmillaan kylmänä ja vasta seuraavana päivänä!!