On kesä kyllä ihanaa aikaa, kun tuoreita marjoja on saatavilla vaikka ja mitä. Ostin toisen laatikon vadelmia pakastettavaksi ja piti kyllä taas leipoa jotain. Tämän ohjeen löysin hellapoliisin kirjasta ja oli kyllä hyvää, varsinkin nyt aamulla, kun oli saanut olla yön yli jääkaapissa, niin maku oli entistä parempi. Nam!!

Pohjan ohjetta muokkasin vähän, laitan sulkuihin, miten minä tein.

POHJA:

150 g margariinia tai voita

1 dl ruokokidesokeria (1 dl sokeria)

1 muna

2 dl vehnäjauhoja

1 dl spelttirouhetta ( 1 dl kaurahiutaleita)

2 tl leivinjauhetta

 

TÄYTE:

4 dl marjoja (laitoin vadelmia)

100 g maustamatonta tuorejuustoa tai maustettua tuorejuustontyyppistä kasvirasvavalmistetta (laitoin vaniljatuorejuustoa)

1 dl kermaa

 ½ dl sokeria

1 muna

1 tl vaniljasokeria

 

Vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Painele taikina jauhoja apuna käyttäen halkaisijaltaan noin 24 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 10 minuuttia.

Ripottele pohjan päälle marjat. Sekoita täytteen aineet keskenään, kaada marjojen päälle. Jatka kypsentämistä 20-30 minuttia, kunnes täyte on hyytynyt.