Uusi Maku-lehti pursusi taas hyviltä vaikuttavia ohjeita, yks niistä oli tämä ohje. Pelkästä punajuuresta en ole koskaan laittanut ruokaa, yleensä sekoitan sitä johonkin. Ajattelin, että pelkkä kasvisruoka voisi tehdä hyvää! Hyviltä nämä maistuivatkin, lisäkkeeksi tein perunamuusia. Lapset tykkäsivät että olivat makeita ja kyllähän nämä vähän makeilta maistuivatkin. Tein nämä etikkapunajuurista ja ohjeessa oli keitetty raa'at punajuuret.

Nämä voi paistaa ohukaispannulla ohukaisiksi, itse en omista ohukaispannua ja tein nämä tarkoituksella ihan pihveiksi. Laitan ohjeen tähän niin kuin se oli Maku-lehdessä. Kokeilkaa ihmeessä!

3 (450g) punajuurta keitettynä

5 dl kevytmaitoa

2 munaa

3 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 prk (200g) raejuustoa

1 rkl timjamia tai oreganoa silputtuna (laitoin molempia kuivana 1 tl ja laitoin ne taikinan joukkoon)

½ tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

 

Raasta kypsät, kuoritut punajuuret hienoksi raasteeksi.

Sekoita maidon joukkoon raaste, munat, jauhot ja puolet raejuustosta. Mausta taikina ja anna turvota puolisen tuntia.

Paista taikinasta pinnoitetulla ohukaispannulla lettuja.

Mausta loppu raejuusto yrteillä ja tarjoa ohukaisten kanssa.