Ystäväni poika toivoi kakkuunsa Peppi Pitkätossua. Aikani nettiä tutkiessani, löysin tällaisen idean jostain blogista. Kuva on maalattu pastaväreillä vaahtokarkinmakuiselle massalle ja Pepin hiukset on tehty erikseen samasta massasta, jonka värjäsin oranssiksi.

Pohja on kuuden munan ja kostutettu vaniljamaidolla.

Täyte on sama kuin tässä "hääkakussa". Eli mansikka- ja kinuskimousset.

Lisäksi tein kakkuun tällaiset koristeet, jotka annoin mukaan ja ystäväni laittaa sitten itse kukat kakkuun. Kukat on tehty oranssiksi värjätystä vaahtokarkinmakuisesta massasta. Lehdet ovat sokerimassaa. Sekä kakkukuvaan, että koristeisiin on suihkutettu vähän helmiäistä.

Iltäpäivällä mennään sitten syömään tätä kakkua

 

Päivitystahti on hidastunut ja jatkuu edelleen samanlaisena. Leivon ja laitan ruokaa edelleen samanlailla, mutta en jaksa nyt päivittää blogia samaan tahtiin. Muuttokin lähenee uuteen kotiin ja kaikkea siihen liittyvää tehtävänä ja muutenkin mietin blogin tulevaisuutta. Vierailen kuitenkin teidän muiden blogeissa ahkeraan