Tätä hyydykekakkua tein myös keskimmäisen synttärijuhliin. Ohjeen nappasin hellapoliisilta. Hyvää suklaista kakkua! Tein alkuperäisestä ohjeesta puolikkaan, pohjan alkuperäisen ohjeen mukaan.

Pohja:

4 munaa

1½ sokeria

1 dl perunajauhoja

½ sokeroimatonta kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

Kostutus:

1 dl maitoa

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

5 liivatelehteä

2,5 dl vaniljavaahtoa

1 prk vaniljarahkaa

90 g valkosuklaata (laitoin 100g)

100 g appelsiinikrokanttisuklaata

tilkka vettä

Pinnalle:

2 prk säilykemandariineja valutettuna tai muita hedelmiä tai marjoja

3 dl vettä

1½ dl hyytelösokeria

 

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, paista 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa levy leivinpaperille.

Leikkaa halkaisijaltaan 25 cm vuoan kokoinen pohja torttulevystä ja nosta se leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolta.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. Vaahdota vaniljakastike ja lisää joukkoon vaniljarahka. Kiehauta vesi ja liuota vedestä puristetut liivatteet siihen, sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Jaa täyte kahteen osaan.

Paloittele suklaat eri lautasille ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Voit halutessasi jättää osan suklaasta sivuun ja rouhia sen sattumiksi kakkutäytteeseen.

Sekoita toiseen täytteeseen sulatettu valkosuklaa ja mahdollinen suklaarouhe. Sekoita jäljelle jääneeseen täytteeseen sulatettu appelsiinikrokanttisuklaa ja mahdollinen suklaarouhe.

Kaada kostutetulle pohjalevylle vuokaan puolet täytteestä. Nosta kakku ja toinen täyte noin puoleksi tunniksi kylmään Tarkkaile, etteivät jähmety liikaa. Mulla ei ollut näin kauan, koska toinen täyte alkoi hyytymään tosi nopeesti. Valuta varovasti toinen täyte päälle. Aloita pienellä kerroksella, jotta täytteet eivät sekoitu.

Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Levitä päälle valutetut mandariinilohkot. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Anna kiehua kunnes liemi on kirkasta. Sivele pullasudilla kiille mandariinien pintaan. Nosta hetkeksi kylmään.

Irrota vuoka kakun reunoilta. Nosta kakku tarjoiluvadille. Koristele.