Tämä kuva löytyi koneen kätköistä ja pakko laittaa tää ohje tänne, kun olivat niin hyviä. Ohje hellapoliisin.

3-4 annosta

4 vaaleaa leipää kuoret poistettuna, murustettuna (laitoin korppujauhoja)

1 dl ruokakermaa

400-500g jauhelihaa

1 dl persiljaa silputtuna

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

Täyte:

5-6 tuoretta herkkusientä pienenä silppuna

100 g pippurituorejuustoa

Kastike:

2-2½ dl ruokakermaa

puolikas punainen paprika kuutioina

margariinia tai öljyä paistamiseen

 

Murusta leivät kulhoon, lisää kerma ja anna turvota 5-10 minuuttia. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Jaa massa kymmenen osaan ja taputa palat suorakaiteen mallisiksi levyiksi.

Levitä jokaiselle levylle teelusikallinen pippurituorejuustoa ja ripottele pinnalle herkkusienisilppu. (Minä tein näistä aineksista massan ja sitä laitoin täytteeksi.) Kääri rullalle ja painele rullien päät umpeen, että täyte pysyy sisällä.

Paista rullat kuumalla pannulla kauttaaltaan. Lisää joukkoon kerma ja paprikakuutiot, sekä mahdollisesti ylijäänyt sienisilppu. (Minä laitoin sekaan lopun täytteen, tuorejuusto antoi kivasti lisämakua kastikkeeseen.) Hauduta kannen alla 5-10 minuuttia.

Lisäksi tarjosin keitettyjä perunoita ja salaattia.

Hyvää ja maukasta. Keskimmäinen poika ei välitä sienistä, mutta nämä menivät, kun en kertonut, mitä sisällä oli, mutta kastikkeen jätti lautaselle, kun siinä oli sieniä eli ennakkoluulo tässäkin...